Työssäoppiminen 2016

Pääsin työssäoppimaan Pirkanmaan Teleurakoinnille, jossa olen ollut viime työssäoppijakson ja yhden kuukauden kesätöissä.

Viikko 1.

Pääsin heti asentajien mukaan. Hoidimme pääsääntöisesti vikoja koko ykkös viikon. Kävimme myös valmistelemassa tulevaa antenni asennusta Also:n katolla. Rakensimme kolme antenni telinettä katolle.
Kuva antenni telineestä



Viikko 2

Viikolla kaksi kävimme tekemässä tukiaseman Raholaan. Kävimme myös hoitamassa vikoja. Perjantaina oli vähän erikoisempaa hommaa, kun kävimme pomoni kanssa hakemassa uuden paketti auton Vantaalta.




Viikko 3

Viikolla kolme saimme Alson valmiiksi. Töitä siellä oli kolmeksi päivää. Valmistelimme myös Lentävänniemeen tulevaa sisäverkon rakennustyötä viemällä 7/8 tuumaisen RF-kaapelin sinne odottamaan.


Viikko 4

Pidin hiihtoloman tällä viikolla.


Viikko 5

Viikolla viisi olimme Lentävänniemessä sijaitsevalla työmaalla. Asensin noin 30 ympärisäteilevää anttennia kerrostaloon. Vedimme puoli tuumaista ja 7/8 tuumaista RF-kaapelia antennien välille. Kun antennit oltiin yhditetty niin testattiin verkko sitemaster ja pim häiriömittauksella. Saatan ehkä tehdä tuosta pim mittauksesta näyttötyön.


Viikko 6

Viikolla kuusi teimme viankorjauksia ja rakensimme myös tukiaseman Tesomalle. Tukiaseman rakennuksissa valmistelen mastoon meneviä antenneita ja radioita. Ja nostoissa olen "hollimiehenä" pitämässä narua tiukalla, ettei nostettava tavara osumastoon.

Viikko 7



1 kommentti:

  1. Vähän löytyy myös yksityiskohtia:
    - viemällä 7/8 tuumaisen RF-kaapelin…
    - verkko sitemaster ja pim häiriömittauksella…
    Muutoin päiväkirja on kovin suppea. Arvosana siitä on 1+.
    T: Väiski

    VastaaPoista