tiistai 1. syyskuuta 2015

Kaapelin veto, tuppi ja amppi jatkosten teko

Aloitimme työn etsimällä tarpeeksi pitkiä kaksikymmentäparisia kaapelin. Vedimme kaapelin kaapeli hyllyä pitkin kolmessa pätkässä, jonka jälkeen jatkoimme kaapelit toisiinsa. Kaapelin pää liitettii LSA + rimoille. Ensinmäiseen  väliin teimme tuppi jatkoksen UY-liittimillä. UY-liittimet ovat tuttuja minulle, joten työ onnistui hyvin.




















Toiseen väliin teimme amppi jatkoksen. Amppi jatkoksen teko oli minulle uutta, mutta se sujui kuitenkin.

Teimme jatkoksiin muutaman vian, jotta toiset oppilaat voivat harjoitella niiden korjaamista.

maanantai 24. elokuuta 2015

S4004 LSA plus kaapeleiden selvitys

Seuraavissa kuvissa ympyrät ovat jokaista kaapelia varten. Eli punainen rinkula vastaa toisessa kuvassa punaista rinkulaa ja sininen sinistä ja vihreä vihreää.



Työssä käytimme johdonhaku laitetta ja ruuvimeisseliä. Työtä ei kauheasti ollut ainoastaan kaapelien toisen pään etsintä

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Keskitin

Keskitin

Keskitin on tietoliikennetekniikassa käytetty verkon komponentti, joka ottaa signaalin vastaan ja lähettää sen edelleen muuttamattomana. Keskitin perustuu toistimiin ja toimii OSI-mallin kerroksella yksi (fyysinen kerros).

Toisin kuin kytkin, jokainen toistimessa oleva portti jakaa yhteisen kaistan, toistimiin perustuva verkko ruuhkautuu liikenteen kasvaessa yli kriittisen rajan. Ethernet-verkoissa tämä tarkoittaa, että uudellenlähetysten määrä vilkkaasti liikennöidyssä verkossa kasvaa nopeasti, ja läpi menevän liikenteen määrä romahtaa. Koska moniporttitoistimeen saapuvat paketit lähetetään jokaiseen toistimessa olevaan porttiin, verkon liikennettä voi salakuunnella helposti.

Keskittimet mahdollistavat tietoliikenteen verkossa olevien tietokoneiden välillä. Kukin tietokone liitetään keskittimeen Ethernet-kaapelilla, ja tietokoneesta toiseen lähetetyt tiedot kulkevat keskittimen kautta. Keskitin ei pysty tunnistamaan vastaanottamiensa tietojen lähdettä eikä tarkoitettua kohdetta, joten se lähettää tiedot kaikkiin siihen kytkettyihin tietokoneisiin, myös siihen tietokoneeseen, joka lähetti tiedot. Keskitin voi lähettää ja vastaanottaa tietoja, mutta ei samanaikaisesti. Tämän vuoksi keskittimet ovat hitaampia kuin kytkimet. Keskittimet ovat näistä laitteista yksinkertaisempia ja edullisempia. Hubi ja keskitin ovat sama asia.



Tekijät, Niklas Ekman,Sami Ikävalko, Santeri Wilska.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Osanäyttö

Siemens riman uudelleen kytkeminen ja 

kaapeleiden siistintä

Selvitimme kaapelin toisen pään johdon haku laitteella, jonka jälkeen aloitimme irroittamaan siemens riman kaapelia pois. Kaapelin irroittamisen jälkeen siistimme kaapeli hyllyä kiinnittämällä kaapelit nippusiteillä hyllyyn. Kytkimme uudestaan kaapelin siemens rimalle.







<-----Alkutilanne näytti tältä.
Ympyrä osoittaa riman josta purimme kaapelin.






























<-----Työn lopputulos





















Työ onnistui vaikeusitta, eikä tullut vaikeuksia. Siemens rimalle olen päättänyt kaapelia ennenkin, joten uusia asioita ei tässä työssä tullut.































tiistai 18. elokuuta 2015

18.8

Tänään aloitettiin päivä parin tunnin teorialla, jossa kävimme läpi TCP/IP toimintaa. Sitten järjestelimme ja järjestelimme tavaroita. Sitten etsimme keskittimestä tietoa netistä ja teimme siitä word esityksen.

Tämän päivän uusi asia minulle oli keskittimen toiminta.